En enää ymmärrä. Ei pysty enää käsittelemään tätä kaikkea.
On asioita, joita ei ole tullut tehtyä. On ajatellut, mutta
kun ei vain. Ei vain, ei.
Kunnes tajuaa, että on liian myöhäistä tehdä niitä - enää koskaan.
Elämässä käsittämätöntä on se kuinka paljon se tarjoaa kaikkea, pursuavaa tunteiden tykitystä tai mykistävää tyhjyyttä -  ja yhtä käsittämätöntä on se, kun elämää ei enää ole.
Kuinka kaikki voi olla niin pienestä kiinni, hiuksen hienoista säikeistä, yhdestä päivästä, enteestä - oudosta tunteesta, jota ei osaa seurata. Missä me oikeastaan olemme?