Niin vain käy, että matkalla ajattelee toisin - näkee tuttujakin asioita eri tavalla. Kotona juuttuu helpommin johonkin samaan eikä osaa irrottautua ja tehdä tilaa - tilaa ajatuksille pääkopassa.

Olen tavannut ystäviä, nähnyt menneiden aikojen maisemia. Täällä tapahtui paljon.

Matkalla 13.2.

Osaanko ulkoa kaiken minkä halusin sanoa entisestä elämästäni, ajasta ennen ajanlaskua? Muistanko itsekään kuinka puhua siitä kuinka oppi kävelemään - keskellä hengästyttävää oloa, syvää pelkoa, ilman opettajaa? Kuinka kertoa siitä mistä ei ole sanoja, ei tarinoita, ei alkua eikä loppua? Kuinka aloittaa uudelleen siitä, kun ei ole luottamusta?