On ollut hiljaista tältä osin. Ei ole tullut juuri kirjoitusta eikä runojakaan. Elämä kaareutuu ja se vaikuttaa minuun. Kaikki tuntuu täyttyvän - hyvässä ja pahassa. Kevät ja sen tuoma valo on antanut uutta energiaa. Sitä taipuu tekemään enemmän myös iltaisin. On ilo puuhastella ja häärätä kunnes huomaa, että tekee hyvinkin paljon - lopulta liikaa suhteessa siihen mitä jaksaisi. Niinhän on usein käynyt ja käy koko ajan. Kaikki on taiteilua sen aallon harjalla, että pysyisi pinnalla ja hengittäisi ilmaa, säilyisi auringon puolella. Joskus tulee haukattua sitä pinnan toista puolta. Elämää on tosin vaikea kehittää eteenpäin, kun on lähtenyt tilasta, jossa kaikki pienikin tekeminen on liikaa. Sitä ylittää itsensä jo lähtiessään ulos ja käydessään kaupassa tai keskustan vilinässä - jokainen tapaaminen ja tapahtuma on ylitse tulvivaa. Siitä se on kuitenkin lähtenyt: itsensä jatkuvasta ylittämisestä. Jollakin tavalla on menty parempaan, koska pelko tiettyihin asioihin on vähentynyt. On oppinut sietämään ahdistusta ja epävarmuutta. Joskin välillä se tuo myös negatiivisen puolen - sen, että ajaa itsensä todella väsyneeksi ja uupuneeksi. Ajautuu kauemmaksi tästä hetkestä ja itsestään. Ajelehtii jossakin kaukana, eikä ole mitään yhteyttä enää mihinkään.. pienenä pisteenä ulapalla. Sielläköhän välillä olen nytkin?

Muistetaan kuitenkin, että viime viikkoina on ollut paljon hyvää ja koskettavaa - tarinaa todellisesta nykyisyydestä ja puheen puhkeavaa lehtivihreää.