Mieleni on tyhjä, koluttu, ontto. Sieltä ei löydy mitään, mutta silti siellä kummittelee pelko. Se ei ole missään, mutta se on kaikkialla, eikä sitä voi puhua pois. Yritän kylläkin, silloin tällöin.

Loma on ollut hieno, erityisen tarvittava. Se on tarjonnut mahdollisuuden pitkiin yöuniin ja irrottautumiseen toisessa olinpaikassa. On tullut hengähdyksiä, jolloin tajuan olevani elossa. Niitä hetkiä, joita kaipaan.

Viimeiset pari päivää taasen sitä, että olen pingottamassa henkisen suorituskykyni äärimmilleen. Tervetuloa takaisin työelämään. Välillä tuntuu, että olen heittämässä pyyhkeen kehään, sitten taas jatketaan. Heräsin viime yönä, tuntuu toisinnolta vuosien takaa. Ahdistusta ja huonoa oloa - ajattelen sellaisia, ei yöhön kuuluvia.

21.12.2014 Ilma oli talvea ennustava - ranta jääkuvioineen kauniita yllätyksiä täynnä.

Näin on. Viikonloppuna oli taas jotain, joka tuntuu vahvemmin elämältä - sellaisella tavalla, että on yhteys siihen mitä tapahtuu. Oli lunta, ulkoilua ja valoa. Yhteisöllisyyttä talkoomeiningeissä. Rauhallista eloa. Hetken väläyksinä tuntuu siltä, että olen saamassa kiinni siitä mitä on ollut, mitä tahtoisin jokaisen hetken olevan.

Kun on pudonnut riittävän kauan, huomaa viimein osaavansa lentää.

Aivojeni loistavaa toimintaa työelämässä vol 1

Tiedättehän, että joku unohtaa käyttäjätunnuksensa salasanan kesäloman aikana, eikä sitten pääsekään tekemään mitään loman jälkeen, kun kone on ja pysyy jumissa.. Kesälomahan on toivottavasti ainakin sen verran pitkä ja vapauttava, että siinä työasiat huuhtoutuukin pois mielestä kuten helposti voi käydä salasanoillekin. No minulle kävi niin, että unohdin salasanan lounastauon aikana. Hakkasin väärää salasanaa useamman kerran sisään, vaikka olin ihan vakuuttunut, että se on oikea. Ei ollut. Yritin saada IT:n avustavia kavereita kiinni. En saanut. Jonkun aikaa ihmeteltyäni pää totaalisen jumissa mieleeni välähti mikä se salasana oikeasti on. Olin tätä ennen jo kerennyt avautua työkavereilleni tilanteesta eli sekoilevasta koneestani. Parempi kai, että jääkin sen softavian piikkiin..

Viikko on alkanut taas. Takana on leppoisa viikonloppu, osasin pitää yhden kotipäivän. Itsenäisyyspäivä oli juuri sopiva siihen. Kiitän. Näin maanantain myötä alkaa salakavalasti sisäinen taistelu. Kyseenalaistaminen ja ihmettely, hyvässä ja pahassa. Ei ole määritteitä kuvaamaan sitä mitä myllerrystä minussa tapahtuu: paniikkia ja sekavuutta, sitten turruttavaa tyhjyyttä. Sitten siitä jotenkin pääsee yli.. tai sitä vaan puskee menemään siitä huolimatta, en tiedä. Työpäivät ovat ihmeellisiä. Ihmiset ympärilläni ovat ihmeellisiä. Haluan ihmisiä ympärilleni, haluan tekemistä ja silti välillä kaikki on liikaa, paljon ylikin siitä. Joskus jokin pienikin asia, pieni määrä ihmisiä, asioita, ajateltavaa, stressiä, joskus sekin on liikaa.

On vain niin uskomatonta, että olen tässä. Pistänyt itseni uusiin tilanteisiin, kokemaan jotain erilaista. Eipä olisi millään uskonut alkuvuodesta missä sitä nyt onkaan ja mitä kaikkea tässä välillä on tapahtunut.