Tulipa mieleeni kirjoittaa tänne jotain - viimeinkin. Elämä on ollut valojuovia ja häivähdyksiä. Väliaikaisesti, pienten hetkien verran on tuntunut siltä, että kaikki on mallillaan. Kaikesta puuroutumasta ja väsymyksestä huolimatta on ollut paljon hyvää. Välillä tuntuu siltä, että sitä on vuoren huipulla - jossain korkealla, josta näkee kauas ja siellä saa nauttia turvallisuudesta. Kunnes toisinaan tuntuu siltä, että kaikki tuo, jonka varassa itseään kannattelee ei olekaan vankka kalliovuori vaan huterasti kasattu korttitalo. Elämässä tuntuu sen hauraus ja se kuinka helposti kaikki voi pärähtää paloiksi, lentää tuulessa ympäri maita ja meriä. Kyseessä lienee viime aikoihin liittyvät konkreettiset tapahtumat, mutta myös mielen hauraus on pinnalla ja kaikki mieleen liittyvä ristiriitaisuus - kuinka kaikki voi joskus olla selkeää ja puhdasta ja kuinka kaikki on joskus niin sameaa ja sekavaa. Tämä on mielen mystiikkaa ja sen kanssa lähdetään käynnistämään vuotta 2016.